Minusta tuntuu, että en saa enää minkäänlaista otetta elämästäni. Syy siihen, miksi en ole tännekään kirjoitellut on se, että yksinkertaisesti sekosin. En pystynyt nukkumaan, en puhumaan kenellekään enkä tekemään yhtään mitään. Muistan vielä sen hetken kun ajattelin, että olen varmaan kuollut, koska en tuntenut enää yhtään mitään.

Suljetulla osastolla vietin aikaa siis monta kuukautta, ajantajuni on kadonnut täysin. En tunne edelleenkään, että saisin elämästäni irti mitään hyvää tai sellaista, josta voisin pahemmin alkaa hehkuttamaan, vaikka ei kai muuta voi oikein sanoa kuin että kyllähän tämä tästä. Näinä hetkinä toivoisi, että pystyisi olemaan edes hieman sosiaalisempi - nyt kun ei huvittaisi yhtään olla yksin, koska tuntuu, että pimahdan pian uudestaankin.

Kysymys kuuluukin, mikä saa ihmisen sekoamaan noin pahasti? Minun kohdallani syy oli eräs nimeltämainitsematon kuolemantapaus, jolla ei kuitenkaan edes ollut minun elämäni kanssa oikeastaan mitään tekemistä, mutta miksi se siltikin koskettaa niin paljon? Miten muut pystyvät unohtamaan ikävät tapahtumat niin helposti, mutta minä jään vain pyörimään ympyrää ja jauhamaan asioita niin kauan, kunnes en vain yksinkertaisesti enää jaksa. Ja siihen voi näköjään mennä kauankin.

Näin jälkeenpäin ajateltuna osastokäynnistä jäi enemmän hyvää kuin pahaa käteen. Ilman tietokonetta tai muutakaan niin kovin tervettä sosiaalista seuraa tuli mietittyä paljon enemmän itseään ja sitä, millainen itsekin on, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Ja vaikka ei tunnukaan siltä, että haluaisin pahemmin jatkaa elämääni, olen päättänyt, että yritän löytää jokaisesta päivästä jotakin hyvää ja sellaista, minkä takia jaksan ja saan elämäni takaisin.

Np: Sia - Breathe Me

 

Tajusin tänään tuolla ulkona kävellessä, kuinka ihanaa siellä onkaan. Rakastan puita, joissa on kirkkaita punaisia ja keltaisia lehtiä, jotka leijailevat tuulenpuuskassa alas puusta samalla kun itse saa kietoa kaulaliinaa ja pipoa lämpimämmin päälle. 

Sitä tulee ihan miettineeksi kun lapsena hyppi puista putoavien lehtien perässä ihan innoissaan. Oli niin huoletonta, suurin suru oli se, jos lehteä ei saanutkaan kiinni. Olisipa vieläkin samanlaista... 

Ajattelin nyt kuitenkin listailla tähän muutamia syksyn hyviä ja huonoja puolia. 

1. Syyssateet ovat aivan ihania. Muutenkin syksyllä on ihana olla ulkona, olen jotenkin ihmeellisesti rakastunut syksyiseen luontoon. Joskus menen monestikin päivässä läheisen järven rannalle istumaan ja haaveilemaan sekä katselemaan lintujen muuttoa ja muutenkin kaikkea sitä luonnon rauhaa. Nyt tiedän, että monet ajattelevat, että olen jokin ihme friikki kun vietän aikaani tuolla kylmässä, mutta kun laittaa tarpeeksi päälle niin ei siellä edes ole kylmä! 

2. On myöskin ihana katsella kun naapurin pienet lapset juoksevat nyt lehtien perässä niin kuin itse teki monia vuosia sitten. Joskus tuntuu, että voisi antaa melkein mitä vaan siitä, että saisi olla yhtä vapaa kuin he ovat. 

3. Tässä tulikin sitten jo selville se, että syksyllä olisi mukava olla paljon ulkona, mutta valitettavasti yksi huono puoli syksyssä on se, että on koulua. Sanotaan, että syksyn pimeys ja harmaus ovat ne, mitkä masentavat, mutta minua masentaa enemmänkin koulu. Talven koulussa voisi ihan mielellään vaikka ollakin, mutta syksyllä ei huvita.

4. Ja viimeiseksi yksi tärkeimmistä. Kun siellä koulussa sitten onkin kärsinyt taas yhden päivän, kävellyt kotiin ja on yleensä enemmän kuin väsynyt, onkin mukava napata kuumaa kaakaota tai teetä mukiin, pari voileipää lautaselle ja käpertyä omalle sohvalle viltin alle kuuntelemaan musiikkia tai katselemaan televisiota. Ei ole montaa ihanempaa asiaa. 

Np: Crashdïet - Falling rain

Ei nyt tullut muutakaan postausideaa mieleen niin kirjoittelenpa tässä vaikkapa lempimaistani ja matkustamisesta yleensä. Voisin itse matkustella vaikka joka päivä eri maahan, rakastan uusia maisemia ja uusia ihmisiä yleensä. On mukava seurata muutenkin, miten eri tavalla ihmiset käyttäytyvät eri maissa. 

Ehdottomasti lempimaani on kuitenkin Italia, koska olen syntynyt siellä ja se onkin ollut minulle aina hyvin tärkeä paikka. Kaupungeista pidän eniten Palermosta ja Roomasta. Muutama kesä onkin kyllä tullut vietettyä Italiassa, koska sinne on niin helppo mennä kun on sukulaisia, joiden luona voi viettää aikaa. Jos pitäisi listata parhaita asioita Italiassa, sanoisin ainakin positiiviset ja ystävälliset ihmiset sekä ruoka. 

Toinen maa, jossa olen asunut onkin Hollanti. Siitä en tosin voi sanoa, että maa olisi mitenkään erityisen mukava. Sen ajan, mitä siellä asuin, olin kuitenkin aikalailla ikään kuin eksyksissä, koska en osannut sanaakaan hollantia ja ärsytti, kun ei tiennyt, mitä ihmiset puhuvat. Varsinkin Amsterdam alkoi lopulta jopa hieman ällöttää minua. 

Vaikka sanotaankin usein, että Ruotsissa kaikki on aivan tyhmää ja ruotsalaiset ovat idiootteja jne. niin ei se kyllä näin mene. Jos ei ole aikaa tai rahaa matkustaa minnekään kauemmas, lähden kyllä aivan mielellään Ruotsiin. Parasta Ruotsissa on ehdottomasti myös todella rennot ihmiset ja tottahan se on, että Ruotsista tulee myös hyvää musiikkiakin. (Crashdïet!) 

Toinen tälläinen mukava ja lähellä oleva maa on Viro. Siellä tulee kylläkin yleensä käytyä vain halvan viinan ja upeiden vaatteiden takia. (Jotka yleensä ovat kuitenkin äärettömän huonolaatuisia.) 

Muita maita, joissa kannattaa kyllä käydä ovat mm. Ranska (Pariisi on oikeasti mahtava kaupunki ja vaikka sitä niin kamalan likaiseksi väitetäänkin, niin ei se ole.), Portugali ja Espanja (Lissabonin metrot = rakkaus.), Japani (Ruoka ja vaatteet, nam.) ja olisihan näitä vaikka kuinka paljon, mutta näistä itse tykkään aivan eniten. 

Harmi vain, että matkustaminen yhtään pidemmälle on nykyään niin pirun kallista.

Np: Green Day - Don't Leave Me

Luulisinpa, että monille on hyvinkin tuttua se, että on kertonut muka ystävälleen jonkin asian, mitä ei haluaisi muiden tietävän. Vähintäänkin parin viikon kuluttua joku melkein ventovieras ihminen tulee selittämään sinulle samasta asiasta ja kertoo, että on kuullut asian kaveriltaan, joka on kuullut sen kaveriltaan ja niin edespäin. Tämä on erittäin raivostuttavaa varsinkin silloin, jos on ystävälle nimenomaan sanonut, että se on salaisuus, jota kaikkien ei todellakaan tarvitse tietää. 

No, miksi salaisuudet sitten on niin vaikea pitää omana tietona? Miksi niitä ylipäänsä pitää edes kertoa jollekin? Ainakin itselläni on monia asioita, joiden kanssa olisin yksin tullut yksinkertaisesti hulluksi, mutta kun on edes joku, kenen kanssa voi puhua aivan mistä tahansa, ongelmat tuntuvat paljon pienemmiltä. 

Ala-asteen aikana nämä ns. salaisuudet olivat yleensä niitä "Iik tykkään tosta pojasta, älä kerro kenellekään!", nykyään nämä lähinnä naurattaa. (Jo siksikin, että jostain kumman syystä kyseinen poika sai aina tietää asiasta.) 

Näin hieman vanhempana olen kuitenkin menettänyt muutaman "hyvänkin" ystävän vain sen takia, että hekään eivät pysty pitämään suutaan kiinni oikeista asioista. Joskus mietin, mikä ilo siitä on, että juoruaa muiden yksityisasioita sellaisille ihmisille, jotka varmasti pystyvät elämään ilman sitäkin tietoa, eivätkä oikeastaan edes välitä siitä, mitä heille kerrotaan, mutta kertovat asiaa silti eteenpäin. 

Meidän koulussa tämä on niin arkipäivää, ihmiset tietävät enemmän toisten elämäntilanteesta kuin omastaan. 

Olenkohan minä jotenkin outo, kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa levitellä muiden salaisuuksia ympäri maailmaa? Joskus tulee mietittyä, että olenkohan ainoa, jonka elämä ei pyöri muiden salaisuuksien ympärillä? 

Np: Madonna - Secret

Aloin tässä ajankulukseni miettimään, miten paljon kivoja sanoja suomen kielessä oikein onkaan. Selailin sitten satunnaisia nettisivuja ja poimin muistiin sellaisia sanoja, mitkä jostain syystä joko kuulostavat kivalle tai näyttävät kivalle. 

Ensimmäisenä on pakko kertoa teille tämän hetkinen lempisanani; Hippopotomonstrosesquippedaliofobia, eli pitkien sanojen kammo. Rupesi jotenkin huvittamaan, millainen sana tuollekin on keksitty. Miten sellainen, joka kärsii pitkien sanojen kammosta, voi kertoa, että "Niin, minulla on hippopotomonstrosesquippedaliofobia."? On jollain taas kyllä ollut erittäin tylsää kun on tuollaisen sanan keksinyt. 

Toinen sana, josta pidän monellakin kielellä, on epäinhimillinen. Saksaksi unmenschlich, hollanniksi onmenselijk. (Tämän sanan merkityksestä jahkasimme aikoinaan monet tunnit, joten sieltä varmaan jäänyt mieleen kyseinen sana. Ja aina se kuulostaa yhtä kivalta.)

Myös sanaa masennus on joskus käyttänyt niin paljon, että senkin hokeminen on kyllä tullut jo enemmänkin tavaksi kuin poikkeukseksi sanoa se. Sama pätee kyllä myös näihin normaaleihin angst ja yhyy-sanojen hokemiseen, mutta ne nyt ei olekaan enää yhtään niin kivoja. (Ja kyllä, nyt minulla tuntuisi olevan sanan kiva hokemispäivä.) 

Näin btw pakko vielä kertoa, että värjäsin äsken hiuksiani! Pari mustaa raitaa lisää ja entisten mustien raitojen tummennusta. Ostin myös uuden suoristusraudan, leikin Roope Ankkaa ja ostin kalleimman, minkä kaupan hyllystä löysin. Ai että miksikö? Koska se oli pinkki, phii. :3 (Loveloveloveit.)

Np: Katy Perry - I Kissed A Girl