Ei nyt tullut muutakaan postausideaa mieleen niin kirjoittelenpa tässä vaikkapa lempimaistani ja matkustamisesta yleensä. Voisin itse matkustella vaikka joka päivä eri maahan, rakastan uusia maisemia ja uusia ihmisiä yleensä. On mukava seurata muutenkin, miten eri tavalla ihmiset käyttäytyvät eri maissa. 

Ehdottomasti lempimaani on kuitenkin Italia, koska olen syntynyt siellä ja se onkin ollut minulle aina hyvin tärkeä paikka. Kaupungeista pidän eniten Palermosta ja Roomasta. Muutama kesä onkin kyllä tullut vietettyä Italiassa, koska sinne on niin helppo mennä kun on sukulaisia, joiden luona voi viettää aikaa. Jos pitäisi listata parhaita asioita Italiassa, sanoisin ainakin positiiviset ja ystävälliset ihmiset sekä ruoka. 

Toinen maa, jossa olen asunut onkin Hollanti. Siitä en tosin voi sanoa, että maa olisi mitenkään erityisen mukava. Sen ajan, mitä siellä asuin, olin kuitenkin aikalailla ikään kuin eksyksissä, koska en osannut sanaakaan hollantia ja ärsytti, kun ei tiennyt, mitä ihmiset puhuvat. Varsinkin Amsterdam alkoi lopulta jopa hieman ällöttää minua. 

Vaikka sanotaankin usein, että Ruotsissa kaikki on aivan tyhmää ja ruotsalaiset ovat idiootteja jne. niin ei se kyllä näin mene. Jos ei ole aikaa tai rahaa matkustaa minnekään kauemmas, lähden kyllä aivan mielellään Ruotsiin. Parasta Ruotsissa on ehdottomasti myös todella rennot ihmiset ja tottahan se on, että Ruotsista tulee myös hyvää musiikkiakin. (Crashdïet!) 

Toinen tälläinen mukava ja lähellä oleva maa on Viro. Siellä tulee kylläkin yleensä käytyä vain halvan viinan ja upeiden vaatteiden takia. (Jotka yleensä ovat kuitenkin äärettömän huonolaatuisia.) 

Muita maita, joissa kannattaa kyllä käydä ovat mm. Ranska (Pariisi on oikeasti mahtava kaupunki ja vaikka sitä niin kamalan likaiseksi väitetäänkin, niin ei se ole.), Portugali ja Espanja (Lissabonin metrot = rakkaus.), Japani (Ruoka ja vaatteet, nam.) ja olisihan näitä vaikka kuinka paljon, mutta näistä itse tykkään aivan eniten. 

Harmi vain, että matkustaminen yhtään pidemmälle on nykyään niin pirun kallista.

Np: Green Day - Don't Leave Me

1944838.jpg