Luulisinpa, että monille on hyvinkin tuttua se, että on kertonut muka ystävälleen jonkin asian, mitä ei haluaisi muiden tietävän. Vähintäänkin parin viikon kuluttua joku melkein ventovieras ihminen tulee selittämään sinulle samasta asiasta ja kertoo, että on kuullut asian kaveriltaan, joka on kuullut sen kaveriltaan ja niin edespäin. Tämä on erittäin raivostuttavaa varsinkin silloin, jos on ystävälle nimenomaan sanonut, että se on salaisuus, jota kaikkien ei todellakaan tarvitse tietää. 

No, miksi salaisuudet sitten on niin vaikea pitää omana tietona? Miksi niitä ylipäänsä pitää edes kertoa jollekin? Ainakin itselläni on monia asioita, joiden kanssa olisin yksin tullut yksinkertaisesti hulluksi, mutta kun on edes joku, kenen kanssa voi puhua aivan mistä tahansa, ongelmat tuntuvat paljon pienemmiltä. 

Ala-asteen aikana nämä ns. salaisuudet olivat yleensä niitä "Iik tykkään tosta pojasta, älä kerro kenellekään!", nykyään nämä lähinnä naurattaa. (Jo siksikin, että jostain kumman syystä kyseinen poika sai aina tietää asiasta.) 

Näin hieman vanhempana olen kuitenkin menettänyt muutaman "hyvänkin" ystävän vain sen takia, että hekään eivät pysty pitämään suutaan kiinni oikeista asioista. Joskus mietin, mikä ilo siitä on, että juoruaa muiden yksityisasioita sellaisille ihmisille, jotka varmasti pystyvät elämään ilman sitäkin tietoa, eivätkä oikeastaan edes välitä siitä, mitä heille kerrotaan, mutta kertovat asiaa silti eteenpäin. 

Meidän koulussa tämä on niin arkipäivää, ihmiset tietävät enemmän toisten elämäntilanteesta kuin omastaan. 

Olenkohan minä jotenkin outo, kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa levitellä muiden salaisuuksia ympäri maailmaa? Joskus tulee mietittyä, että olenkohan ainoa, jonka elämä ei pyöri muiden salaisuuksien ympärillä? 

Np: Madonna - Secret